Erään hanhenpyyntireissun varustus.
Tämä reissu tehtiin kauas korpeen vanhoille hanhenpyyntimaille. Näillä seuduin oli käyty 15 v sitten, joten oli jo aikakin tehdä tiedustelua. Aikaa oli varattuna viikonloppu. Kävelymatkaa kertyi autolta 4 Km yhteen suuntaan, josta 2 Km oli vanhaa tienpohjaa, loput korpimetsikköä ja kosteikkoja. Yöasentopaikka oli 150 m halkaisijaltaan oleva matala kumpu, jonka edessä olivat isot vesikot ja laaja palsasuotyyppinen aapa. Ilma oli epävakainen. Välillä paistoi aurinko, välillä tuli vettä. Pohjoistuuli oli melko navakka. Kylmä ilma tuli kai suoraan Jäämereltä. Ilman lämpötila päivällä +5-10 astetta. Windchilliä en lähtenyt arvailemaan.
Hanhia ei näkynyt. Ainoastaan 4 joutsenta, joista kaksi oli syntynyt v.2008. Siinä yksi selitys hanhien poissaoloon. Ehkä hanhet tulevat jängille vasta kun halla vie mustikat. Koira sai toisaalta harjoitella maalintujen kanssa. Näin 3 koppeloa, metson ja yksi tunnistamaton. Raavaita lintuja. Toivottavasti ensi kevät on lämpimämpi. Jotta poikasetkin selviävät. No niin...
Asu: villaiset alushousut, t-paita, ohut fleecepaita ja päälimmäisenä No-Trace maastopuku. Tämä maastopuku on ollut aivan ehdoton alkusyksysta ja patikoidessa, koska se hengittää erinomaisesti. Kuin pitäisi urheiluasua. Asentopaikalla lisäsin yhden villa-alusasukerroksen, riisuin No-Tracen ja laitoin päällimmäiseksi XPR PacLite asun tuulta vastaan. Hyvin tarkeni. Jalassa olivat Aigle Parcours neopreenivuoratut luonnonkumisaappaat.
Rinkka: J107 Dragonfly soveltuu erittäin hyvin em. reissuille. Yhden tai kahden yön reissut voi tietysti tehdä myös pienemmillä rinkoilla. Esim. X1A1 tai GS05 Gunslinger malleilla, mutta pakkaaminen täytyy tehdä hieman huolellisemmin: majoitusvälineet ulkopuolelle ja karsia hieman tarviketta (olisi varaakin karsia). J107:n mukavuus on sen laajennettavuus ja erinomainen kantojärjestelmä raskaastikin kuormattuna. Kuvassa reppu pakattuna. Kuorma suhteellisen litteä ja se jakautuu leveälle. Tässä kuvassa ei asekoteloa ole kompressoitu. Makuualusta ja kevytpeite tuli läpän alla. Ylätasku jäi pois tällä kertaa. Rinkan kokonaispaino pakattuna rihlakolla oli ehkä 24 Kg (sis. olutpullo) kädessä oli 3,35 Kg:n haulikko, Winchester X3 (+ toinen olutpullo). Takaisin tullessa oltiin noin 2-4 Kg keveämpänä. Karsimalla varustusta on varmasti mahdollisuus päästä 15-20 Kg:n kuormalla pariksi yöksi kuitenkin erilaisiin sää/metsästys/erästelyolosuhteisiin varautuen.



Repun pakkaminen
Kovin ihmeellistä filosofiaa pakkaamiseen ei tarvita. Mukana olivat majoitusvälineet, vaatetus, patruunat, aseet, ruuanlaittovälineet, muuta pientä sälää liikaakin ja eväät kahden yön reissua varten. Retkikirves ja kaarisaha jätettiin pois.
Asekotelo: Kiväärin virkaa toimittava Blaser BBF 95 -rihlakko kulki asekotelossa. Kaliberi 12/76, 30-06. Kiikarina Zeiss Victory Varipoint 3 - 12 x 56 T* Blaserin omalla pikajalalla ja Zeissin omilla suojuksilla. Kevyt asehihna lyhyitä tiedustelureissuja varten. Paino 4 Kg.
Asekotelon vastapuolen sivutaskut: Ylemmässä taskussa patruunat, 33 haulikon, 13 kiväärin. Noin 2 Kg. Tilaakin jäi reilusti. Tähän taskuun kannattaa pakata painavat tavarat. Paino tulee lähimmäksi selkää ja tasapainottaa samalla kiväärin vaikutuksen kuormassa. Alemmassa taskussa oli Primus 230 g kaasupatruuna ja muuta pientä sälää pakattuna pieniin A1ST ja A2ST pakkauspusseihin. Lähemmäs 1 Kg.

Pääosasto: J107:n laajennettavaan pääosastoon oli kiinnitetty J3SD-paneeli. Pakkasin alimmaksi Carinthia 400 untuvamakuupussin sullottuna A3ST-pakkauspussiin. Noin 1,2 Kg. Haluan pakata untuvapussin väljästi jos tilaa on, jotta pussin eristyskyky säilyy. Kompressioon voidaan käyttää rinkan remmejä jos halutaan.
Pääosastoon ylimmäksi tuli vaatetusta toisessa A3ST-pakkauspussissa: Finnsvalan verkkoasu ja Extreme villa-asu, parit sukat, pipo, 3-D lehtipuku. Aivan ylimmäksi XPR Paclite asu, josta sen saa nopeasti esille sateen sattuessa. Ehkä 2 Kg.


Isot sivutaskut: Näihin pakattiin kaikki muu kuten ruuanlaittovälineet, eväät, puhallettavat hanhenkuvat, hanhipilli, Leatherman Skeletool, Buck-veitsi, Canon Ixus 90 IS, Bushnell Digital night vision 5 x 42 (päiväkiikarina käytin tähtäintä, tämä otettiin testiin), taskulamppu, köyttä jne. Mukana oli pieni Trangian kahvipannu, MSR Superfly-keitin ja Primus 230 g kaasu. Keittimellä saa hetkessä lämmintä vaikka iltapassissa. Ehkä 4 Kg.

Rinkan ulkopuoli: Thermarestin Z-lite makuualusta ja 2 x 3 m kevytpeite, jossa oli ohuet narut valmiina. Tämä kevytpeite riittää yhdelle henkilölle, se ei paina juuri mitään ja maksaa tarjouksessa 1,5 eur. Kahden tai useamman hengen porukoille pitää olla isompi pressu tai ehkäpä paras vaihtoehto Tuntsan vaelluskota (2,5 Kg). Tuulella ja nuotiohommissa kevytpeitettä parempi on esim. loue. Telttoja en metsästyshommissa suosi. Ulos pitää päästä tarvittaessa nopeasti. Ehkä 1 Kg.
Siinäpä se. Loppujen lopuksi oltiinkin vain yksi yö. Kerro meille omista kokemuksistasi.

Experience it. It’ll change the way that you hunt.
The winner of all the tests.
The choice of the hunters.
The choice of army special operations troops.
Around the world.
Good enough for you?
Aserinkat - Vertailua - Rinkkavarusteet - Miksi Eberlestock? - Väritys - Takuu - Säätöohjeet - Kokemuksia - FAQ´s